Eli miten minusta tuli toisinajatteleva vastarannan kiiski. Tunteellinen. Tehoton. Riskinottaja. Mehiläiset ovat vääjäämättä muokanneet minun ajattelutapaa luontoa ja niitä itseään kohtaan. Vaikka ne itse eivät taatusti tunteile eivätkä tunne hoitajaansa kohtaan kiintymystä tai mitään muitakaan tunteita, minä arvostan niitä suuresti. Niin suuresti että annan niiden tehdä makkaran mieleisekseen. Eli oman, itse kasvattamansa kuningattaren.
Anne Pohtamo on minun lempimissi, joten aika luonnollisesti nimesin yhden lempikuningattarista hänen mukaansa. Kuningatar-Annen alkuperästä ei ole minulla täyttä varmuutta. Vaihdoin loppukesästä pesään uuden emon (kuningattaren) niin kuin oli neuvottu. Seuraavana kesänä tapasin pesästä merkkaamattoman emon. Joko merkki kului pois tai mehiläiset onnistuivat kasvattamaan oman. Niin tai näin, pesästä tuli mehiläistarhaajan unelma.
Pesä oli lauhkea, rauhallinen, ahkera ja varma. Ei koskaan äkäinen eikä koskaan aikeissa parveilla. Kun aukaisin pesän, mehiläiset jatkoivat touhujaan aivan kuin minua ei olisi olemassa. Annea itseään onnistuin vain harvoin näkemään eikä ollut syytä sitä etsimällä etsiä, koska pesä voi hyvin. Jos kaikki mehiläispesät olisivat samanlaisia, olisi mehiläistarhaus melkeinpä lastenleikkiä.
Mehiläiskuningatar voi elää 5-vuotiaaksi, mutta tarhaajia suositellaan vaihtamaan kuningatar kahden vuoden välein. Kuningattaren vanhetessa sen toimintakyky hiipuu ja lopulta se alkaa munia pelkästään kuhnureita. Kuhnurimunijaksi voi muuttua nuorikin kuningatar, jos parituslennot eivät ole onnistuneet. Luonnollisesti pesä silloin kuolee ja sitä tarhaaja ei tietenkään toivo. Joskus mehiläiset itse vaihtavat emon kaikessa hiljaisuudessa. Ammattimaisessa tarhauksessa tällaisia hiljaisia emonvaihtoja ei suvaita, koska halutaan pitää rotu puhtaana.
Annellekin vuosia karttui ja minua alkoi surettaa sen kohtalo. En todellakaan halunnut vaihtaa sitä toiseen. Mietin mitä tekisin. Päätin ottaa riskin ja antaa Anne munia elämänsä loppuu asti. Ja näin olen tehnyt siitä lähtien kaikkien kuningattarien kanssa. Aloin laittaa kuningattaria pieniin jaokepesiin varalle. Näin minun on mahdollista pelastaa kuhnurimunijapesä kuolemalta ja tarpeen mukaan myös vahvistaa heikkoa pesää.
Mutta miten kävi Annen? Pistin sormet ristiin ja toivoin, että mehiläiset itse kasvattaisivat uuden emon hyvän sään aikaan eli kesällä kun kuhnureita ja lämpimiä keliä vielä olisi häälentoja varten. Annen kolmas kesä meni ja mitään ei tapahtunut. Tuli seuraava kevät ja ilokseni huomasin, että Anne porskutti yhä ja muni pesään uusia työläisiä. Hikikarpalot alkoivat kuitenkin nousta otsalle. Neljäs kesä, eikö ne mehiläiset vieläkään kasvata uutta emoa itselleen?
Minulla on keino yrittää huijata mehiläisiä hiljaiseen emonvaihtoon. Joskus se onnistuu ja toisinaan ei. Onko se sitten kiva vai vähemmän kiva yllätys, kun vanha emo edelleen kipittää vastaan, riippuu vähän tilanteesta. Annen kohdalla en jostain syystä temppua tehnyt, mutta jotain muuta tahatonta tein. Yleensä en ota kuningatarta emoklipsiin ellei ole pakko. Ja Annea en ole varmasti ottanut koskaan. Nyt otin. Kun olin palauttamassa Annea takaisin pesään, jotain oli pielessä. Tapoinko minä sen? Se oli kuin jossain sokissa ja jähmettyi paikoilleen. Hovinaiset tulivat tietenkin heti hoivaamaan kuningatartaan. Taisin olla itse vähintään yhtä sokissa. Ei sen näin pitänyt mennä. Nytkö se luopumisen hetki tuli?
Seuraavan kerran kun menin katsomaan, oli Anne ilmeisen hengissä munista päätellen. Mutta mehiläiset olivat myös tehneet emokennon. Toisin sanoen Annen aika oli tullut. Tunsin suurta helpotusta, vaikka myös haikeutta ja surua. Annoin pesän kasvattaa uutta kuningatartaan rauhassa enkä mennyt uteliaisuuttani kurkkimaan ennen kuin arvelin siellä olevan munivan kuningattaren. Pesä sai siis itselleen uuden kuningattaren Annen tyttärestä. Eihän se ole Anne, mutta jotain Annesta kuitenkin.
Näin on jatkunut myös Rouva 38 pesän elämä kuin Rouvien 6, 25, 28, 55 jne. Vihreä rouva 44 oli hengissä vielä tänä keväänä. Todennäköisesti vanha rouva eli rintarinnan tyttären kanssa talven läpi, alkukesästä huomasin vallan vaihtuneen. Toisaalta Viivi-kuningattaren ja muutaman muun pesän elämä on jatkunut varakuningattaren voimin. Näin meillä.
Vastaa