Tämä kevät oli minulle ensimmäinen, kun en jännittänyt ovatko pesät hengissä. Mehiläiset tekivät kakkalentojaan ja ykskaks pätkähti asia mieleen – nehän on hengissä. Sen jälkeen sitten aloinkin epäröidä ja pähkäillä. Vielä olisi mahdollista tappaa pesiä nälkään ja sitähän en tietenkään tahdo – asia kun on täysin tarhaajan estettävissä. Kun pesään ei voi kurkkia, niin ainoa keino on yrittää pesän painosta arvailla paljonko ruokaa on jäljellä. Joskus olen punninnut pesän takapainon matkalaukkuvaakalla, mutta nyt teen arviota ihan näppituntumalta. Saatan kopasta useamman kerran, onko se nyt varmasti riittävän painava. Turhaankaan ei viitsi ruokkia, koska ylimääräiset sokerit on sitten myöhemmin otettava pois.
Kun sitten oli tarpeeksi lämmintä kurkata pesiin, huomasin arvioineeni ruokavarat oikein. Jes! Hyvä minä. Tällä tavalla sitä oppii. Tosin vuoden päästä voi taas tuntua, ettei ole mitään käsitystä asiasta. Yleisesti mehiläisillä oli enemmän kuin riittävästi ruokaa, muutamaa pesää ruokin ja pari pesää oli suorastaan nälkäkuoleman partaalla. Hassu juttu, mutta toinen nälkäkurki on nyt mahtavassa kunnossa. Ei voisi uskoa että on edes sama pesä. Se on hieno juttu, koska pesä on ahkera ja ihana luttana, enkä olisi ihan hetkeen sen menettämisestä toipunut.
Keväisiin töihin meillä kuuluu myös vahan sulattaminen. Tummuneet kakut (kakku on hauska nimitys kehälle, johon mehiläiset ovat rakentaneet kennoston) otetaan pesistä pois, kakkuvahat sulatetaan ja kehät puhdistetaan. Kunnostuksen jälkeen nämä kierrätetään takaisin pesiin. Ihan noin yksinkertaista se ei ole, mutta sinnepäin. Keväällä myös kunnostetaan ja putsataan muuta kalustoa. Vanerilaatikot liekittämällä tapetaan pöpöjä. Vaikka onhan mehiläisillä omakin desinfiointiaine – propolis. Mutta jos pesälaatikko on vaikka mehiläisen ripulista kakkaantunut, niin on mukavampi kun ihminen sen siivoaa. Pihamaalla saattaa olla kasapäin keskeneräisiä töitä – eikä se työ tekemällä lopu.
Sitten kun keli lämpenee ja kukat alkavat kukkia, alkaa mehiläistarhaaja olla jo helisemässä ja töppöstä on laitettava toisen eteen. Mehiläinen on semmoinen ötökkä, että tavalla tai toisella se aina yllättää. Onneksi harvemmin parveiluinnon muodossa. Yleensä se on pesän täyttymistä siitepölystä, hunajasta tai mehiläisistä – nopeassa tahdissa. Vaikka mehiläinen on tunnettu ahkeruudestaan ja isossa joukossa on voimaa, niin aina se on ihmettelyn aihe.
Olin kevään ensimmäisellä kunnollisella tarhakierroksella ja tarkistamatta oli enää kaksi pesää. Ja tuli se iso jytky – pesät täynnä hunajaa! Miten se voi olla mahdollista? Toukokuussa? Ja just nämä kaksi? Toinen pesistä oli viime kesän rääpäle ja toinen, noh, semmoinen sekametelisoppa. Rääpälepesässä Viivi Pumpanen alkoi munia pelkkiä kuhnureita, niin siihen pesään kokosin pikkuriikkisten parituspesien mehiläiset ja annoin uuden emon. (Viivi on muuten monen ihanan kuningattaren äiti ja tuossa em. tilanteessa jo 4-vuotias joten eihän se ihme ollut, että paukut loppuivat, surku vaan.) Ei ole ensimmäinen kerta, kun tällainen riäppiäisistä kasattu pesä onkin ihan huipputapaus seuraavana kesänä. Toinen pesä taas oli muuten vaan villi tapaus, kun joka kerta kuningatar oli väärässä loosissa ja minä etsin ja etsin sitä. Pesä jäi siis mieleen ”Joka paikan höylä” -kuningattaresta, ei suuresta hunajamäärästä.
Onhan se mukava pitkän talven jälkeen alkaa hoitaa mehiläisiä, vaikka muisti tahtoo palata vain pätkittäin. Oli kaksi pesää, joista en tiennyt, ketä näissä looseissa asustaa. Kun pesiä ja työtä on paljon, niin joskus voi käydä näin. Kaikki pesät ovat kuitenkin persoonia ja yritän aina oppia tuntemaan jokaisen. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa, mutta kumpi on kumpi? Vilkaisu pesiin ja asia on pihvi. Ihan alkoi naurattaa, voiko mehiläiset oikeasti tunnistaa ulkonäöstä? Näköjään voi. Kukaan muu ei muni niin JYTKYJÄ työläisiä kuin – arvaatko jo? VIIVIN TYTÄR! Pesä keräsi ensimmäisenä kesänään toista sataa kiloa hunajaa. Se on meidän korkeuksille paljon ja kertoo että porukka on ihan hullua keräämään. Tämän mahtavan, melkein jo mummoikäisen kuningattaren pesä näyttää tänäkin keväänä olevan kovassa iskussa – saavatkin pölyttää pihassa meidän marjapensaat ja omenapuut.
Vastaa